Ohi on, ne myyjäiset nimittäin!

Se jännitetty, odotettu ja kovasti valmisteltu joulumyyjäisviikonloppu on nyt ohi. Juuri tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on suuri väsymys, mutta toisaalta myös voittajafiilis siitä, että se on nyt tehty! Olen uskaltautunut seisomaan pöydän takana omia käsitöitäni myyden, ja ehkä tänään jopa jo niille ihmisille puhuenkin... Voihan ujous sentään kuinka suuri kynnys on myydä kasvotusten jotain, jonka eteen on tehty välillä useitakin tunteja töitä, mutta jonka vaiva ei saisi kuitenkaan näkyä hinnassa. Nostan hattua niille, jotka tilinsä ja makkarat leivän päälle hankkivat messumyynti/markkina-työllä, minusta ei siihen varmasti olisi. Vaikka myyntiä oli, niin kyllä sitä myytävää jäikin vielä. Myyjäisistä jääneet korut tulevat myyntiin korupuotiin heti alkuviikosta, sinne onkin jo kovasti kyselty valmiita. Tulossa on myös lasten rusettikoruja, jotka olivat cupcake-pupujen ohella tämän päivän myydyimpiä tuotteita.

Toiveenani oli värikäs, iloinen ja hymyt huulille nostava pöytä ja siihen tavoitteeseen varmasti pääsin. Puput vilahtivat muutama päivä aiemmin myös paikallislehdessä ja ne houkuttelivat ihastelijoita pöydän ääreen. Useampi pupu meni nuppineulatyynyksi, ja erääseen perheeseen pupu matkasi niin äidille kuin tyttärelle. Pöydästäni löytyi myös virkattuja keksejä ja pipareita, joita onneksi muutama jäi vielä omien lasten leikkeihin. Virkatut piparit on olleet kovassa käytössä jo kuluneen viikon aikana, ja enää ne eivät huijaa lapsia maistelemaan.

 

Mitenköhän en kuvatessani huomannut huopaenkelin olevan väärinpäin... Huopaenkeleitä palasi kotiin iso pino ja niille onkin jo uusi idea seuraavia myyjäisiä varten suunniteltuna. Vain toteutus enää puuttuu ja sehän on se kivoin osuus! 

Unipuput löysivät uudet kodin messuilla, kumpikin matkaavat vauvalahjoiksi. Minun taisi tulla pupuja vähän ikävä, täytyy ehkä tehdä yksi pupu myös itselle. Kyllähän vähän isompikin tarvitsee joskus pehmoista unikaveria, ja varsinkin miehen yövuorojen aikaan.

Myyjäisissä en ollut suinkaan yksin vaan jaoin pöydän Kirpparikeijun kanssa. Kokemus oli kyllä tuplan verroin kivempi kun sai jakaa kokemuksen toisen käsityöhenkisen ihmisen kanssa. Jo ennen tapahtumaa on yhdessä suunniteltu, jännitetty ja melkein jopa itkettykin. Pöytäkaverin ansiosta pystyi myös irtautumaan hetkeksi oman pöydän takaa kiertelemään ja tyhjin käsin ei tarvinnut senkään osalta myyjäisistä poistua. Niistä sitten myöhemmin, jotain ihanaa tulossa myös postin kautta...

Kiitokset kaikille myyjäisissä käyneille, kasvotusten tavatuille blogin lukijoille ja myös blogin kautta mukana olleille, tämä oli ihana projekti! Mieleenpainuvin kommentti oli ehdottomasti se, kun eräs nainen kertoi lehtijutun perusteella tulleensa myyjäisiin juuri minun imetyskorujeni takia. Voiko ihanampaa kommenttia saada!