Ruskaretki, ja kuinkas sitten kävikään

Sen piti olla viikon mittainen ruskaretki Ylläksen maisemissa, meidän perheen tämän vuoden yhteinen lomamatka. Retkeilyä, makkaranpaistoa, keinumista varmasti Suomen komeimmalla paikalla olevalla leikkikentällä Yllästunturin juurella ja laatuaikaa isovanhempien kanssa.

Mutta sairastuminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Kuopukselle nousi loman kolmantena päivänä hyvin nopeasti kuume ja seuraavana päivänä paikallisen lääkäriaseman kautta saimme lähetteen Rovaniemelle. Kuumetta oli tässä vaiheessa 39.5C eikä minkäänlaisia flunssan oireita. Rovaniemellä vietimmekin sitten kuopuksen kanssa kolme päivää osastolla ihastellen ensilunta ikkunan takaa. Kuinka hirveää oli katsoa hyvin kipeää lasta, joka parahti itkuun joka kerta, kun huoneen ovi aukesi peläten taas uutta verikoetta tai tutkimusta. Ensimmäiset päivät nesteytys meni päässä olevan tipan kautta, ennen kuin vointi alkoi kohenemaan ja maito sekä ruoka alkoi taas maistua. Eilen pääsimme kotiin, jonne muu perhe oli palannut jo muutamaa päivää aemmin.

Kantoliina oli hänelle turvapaikka, jossa käytännössä asui ensimmäiset päivät sairaalassa oli sitten hereillä tai nukkui. Pyysi liinaan aina itse, liina oli selvästi hänelle turva sairaalaan pelottavuutta vastaan. Liinassa nukkuva kuopus sai paljon positiivista kommentointia hoitohenkilökunnalta, se oli ainoa paikka, jossa hänellä oli hyvä olla. Liina toimi myös peittona ja sairaalasängyn reunapehmusteena kuopuksen nukkuessa yönsä minun vieressäni.

Iso kiitos Rovaniemelle lastenosasto 9:lle, jossa huolehdittiin ihanasti niin kuopuksesta kuin äidistäkin! Ja niitä ruskaretkiä kyllä tulee uusia, nyt tärkeintä on, että antibiootti purisi loppuun asti hyvin ja vointi ei enää uudelleen huononisi.