Ystäväni vietti viikonloppuna syntymäpäiviään ja halusin hänen lahjakseen jotain itse tehtyä. Hän pyöräilee paljon, joten kenkiin mahtuvat, ohuet sukat voisivat olla tarpeen. Vieläpä kun anopin lahjoittamista jemmoista löytyi sopiva värisävy, oli valinta selvä. Lankana siis vanhaa Novitan Nallea värissä turkoosi ja sukkien kuviointi tehty kerrosrivinousulla. En ole aiemmin tehnyt sukkia Nallesta ja muutaman kerran pitikin aloitus purkaa, että löytyi sopivan kokoiset puikot omaan käsialaan. Malliakin vaihdoin muutamaan kertaan, meinasin nimittäin ensin tehdä sisäkäyttöä ajatellen nilkkasukat mutta sitten mietin, että vähän pidempi varsi voisi kuitenkin olla käytännöllisempi.
Sukkien viimeistelyn merkityksen huomasi näiden sukkien kohdalla hyvin, nousut tasoittuivat todella kauniisti ihan vain kunnon kastelulla ja tasokuivauksella. Resoriin lisäsin "Made with Love"-tägin, joita tilasin pussillisen Paapon muuttoalesta. Tuovat kivaa lisää tällaisiin lahjasukkiin, samanlaisen lisäsin myös äitini lahjasukkiin talvella.
Kantapään tein vahvistettuna ja näin se jatkaa kerrosrivinousun rivistöjä nätisti. Mutta jos muutakin purin, niin myös kantapäätä näiden sukkien kanssa. Alempana ihan todella ihmeellinen kantapään silmukoiden poiminta ja ylempänä hiottu versio, aika hyvä muutos! Näiden jälkeen löysin vieläkin kehutumman tekniikkavideon, jonka avulla täytyy kokeilla poimia silmukat seuraavissa sukissa. Tekisi mieli tehdä sukat vain siksi, että voisi kokeilla... Instagramissa minua seuraavat tietävätkin, että voitin Let's make this a good day-neulepodcastista Opalin sukkalankaa ja ehkä se voisikin olla seuraavaksi työn alle pääsevä. Ohutta sukkalankaa olen kyllä vierastanut ja aivan suotta, tätä oli ehkä jopa kivempi tehdä! Loppujen lopuksi silmukoita kierroksella ei ole hirveästi enempää, ainoa vaan, että sukka ei edisty niin nopeaa kuin paksummalla langalla tehty.
Onnittelut vielä päivänsankarille, toivottavasti sukat lämmittävät hyvin <3
Blogi
▼
keskiviikko 20. heinäkuuta 2016
torstai 14. heinäkuuta 2016
Virkattu vaunulelu
Sain jokin aika sitten sähköpostia, että tekisinkö lasten vaunuihin kiinnitettävän vaunulelun ja vaihtelimmekin ideakuvia puolin ja toisin. Koskaan aikaisemmin en ole tällaista tehnyt ja innolla lähdinkin kokeilemaan, vaikka toisaalta jännittikin ihan hirmuisesti, että mitä jos ei lelu toimikaan! Eniten jännitti lelun paino ja sen vuoksi mm. isojen puuhelmien määrää oli pakko rajoittaa. Ne tuovat kuitenkin kivaa kontrastia ja olen tyytyväinen, että näiden isojen helmien olemassaolon muistin.
Lelussa on kolme lonkeroista, sävyissä vaaleansininen, mintunvihreä ja turkoosi. Virkatut pallot ovat mintunvihreitä ja valkeita, lankana kaikissa Novitan Miami. Lelu kiinnittyy vaunurenkailla kuomun reunoihin ja lelu on kiinni renkaissa vahatulla puuvillanyörillä. Ensin suunnittelin virkattua narua mutta koska se voisi lelun painosta joustaa käytössä, oli tämä tukevampi ratkaisu. Pallot on tehty ihan kokeilemalla mikä näyttäisi sopivan kokoiselle, sisällä niissä on vanua. Lonkeroissa on myös ensin virkattu pallot ja erillisenä virkattu "jalkaosa", taitaa olla samalla periaatteella kuin nämä suositut turvalonkerotkin ovat.
Ja katsokaa miten suloinen pieni vaunuissa nukkuukaan, voih <3 Kiitokset asiakkaalle luvasta julkaista kuvat!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016
Tulppaanimatto, vai sittenkin -liina?
Tulppaanimaton ohje julkaistiin viime vuonna keväällä Suuressa Käsityölehdessä ja siihen ei voinut olla törmäämättä sen jälkeen facebookin virkkausryhmissä, malli on ihana! Ohjeessa on käytetty Esteriä, mutta tiedän monen tehneen tämän niin trikoo- kuin mini- ja ontelokuteestakin. Menekki Esteristä tehtynä on ohjeen mukaan 4kg, joten mikään edullinen matto ei ole kyseessä. Minä en tätä nyt kuitenkaan tehnyt matonkuteista vaan puuvillalangasta. Lankana on Hjerteganin Diamond Cotton (50g=165m), joka oli kiva lanka virkata 2,5mm koukulla. Lankaa kului hieman vajaa 2 kerää ja kokoa tällä on kyllä reippaasti.
Vaikka kuvat muuta väittävät, niin todellisuussa tämä on väriltään ihana mintunvihreä. Ohje oli kirjallisena ja sen seuraaminen tuntui taas haastavalle, en meinannut millään pysyä kartalla siitä, mitä kohtaa olen tekemässä ja välillä pitikin maton kuvaa kurkkia. Piirretty kaavio toimisi hyvin tukena tällaisissa, mutta lehdissä ohjeet on kyllä typistetty niin pieneen tilaan kuin mahdollista.
Minua houkuttelisi virkata vastaava ja tehdä siitä kellotaulu, sillä reunassa on sydänkuvioita sopivasti 12. Tämä jäi kuitenkin Oulun Lankamaailmaan mallikappaleeksi, joten kiitokset harjoittelukappaleen tekomahdollisuudesta!
Lanka Diamond Cotton Lankamaailmasta
Lankavan sivuilta löytyy nykyään myös ohje mattoon Tulppaanimatto

torstai 7. heinäkuuta 2016
Virkattu keppiheppa
Lankamaailman harjoittelun alussa minulle kerrottiin, että harjoitteluni aikana voisin tehdä liikkeeseen muutamia mallikappaleita mutta kummallista kyllä, selkeää ideaa ei heti ollutkaan mielessä. Ei kunnes näin tämän Suuressa Käsityölehdessä olevan virkatun keppihevosen ohjeen. Olen jo aiemmin Pinterestistä hakenut erilaisia ohjeita, ajatuksena tehdä heppa ihan koristekäyttöön. Heppaa tehdessä meinasi välillä usko loppua, sen verran kummalliselta se näytti. Suuren Käsityölehden ohjeet eivät yleensäkään suosikkeihini kuulu, sen verran sekavat omaan makuun ja moni asia teki mieli tehdä toisin. Mutta heppa tuli tehtyä ja valmiina lopputulos on ihan kiva. Lankana Renew wool vartalossa (lankaa kului 2 kerää) ja harjassa jämäkeriä aiemmista liikkeeseen tehdyistä mallitöistä. Renew wool oli kivaa virkattavaa, voisin käyttää jatkossakin vastaaviin töihin.
Ohjeessa kepiksi oli tarkoitettu laitettavan harjanvarsi mutta tällaiseen mallityöhön sopi paljon kivemmin ihan luonnonoksa.
Ihan pienenä vinkkini Nalle Puh-faneille: Tämä heppa muistuttaa malliltaan hyvin paljon Nasua, joten Nasu-keppari syntyisi tällä ohjeella vallan mainiosti!

tiistai 5. heinäkuuta 2016
Superstar Microphone, virkattu mikrofoni
Sadepäivät saavat meidät pysymään sisällä, ulkona piipahdetaan pikaisesti vain sateen tauotessa. Eilen sisäpäivää viettäessämme lapset innostuivat laulamaan ja esikoinen totesi, että hän haluaa mikrofonin. Muistiko sitten, että kesän alussa katsoimme Mari-Liis Lillen Magical Amigurumi toys-kirjasta virkatun mikrofonin kuvia vai mikä, mutta sellainen oli nyt saatava. Koska malli oli helppo, päätin kokeilla virkata sitä lasten kanssa yhdessä, yleensä kun käsitöiden esiin ottaminen on ihan turhaa puuhaa. Värit valittiin yhdessä, lankana oma suosikkini näihin Novitan Miami. Tähti oli tärkeä saada ja sillä itseasiassa peitin hieman rumaa kierrosten vaihtumiskohtaa. Tähti olisi ohjeen mukaan pitänyt tehdä huovasta mutta hyvin onnistui näin virkatenkin.
Mikrofonista tuli aika suuri mutta hyvin siihen on jo laulettu ja onpahan tuo toiminut lyömäaseenakin, kuinkas muutenkaan... Onneksi on pehmeä! Kuopus haluaa omansa Laalaan värisenä eli keltaisena ja mikäli säätiedotusta on seuraaminen, tulee minulla olemaan muinakin päivinä sisäaikaa ainakin pieniä hetkiä kerrallaan. Tänään toivon saavani valmiiksi ihanan tilaustyön, josta olen ollut ihan innoissani! Mieli kaipaa nyt neulomaan, kun suurin osa lankakäsitöitä tekevistä taitaa kesäksi vaihtaa neulomiset virkkaukseen. Vastarannan kiiski, se taidan nyt olla tässä asiassa.
Superstar Microphonen ohje löytyy kirjasta Magical Amigurumi toys tai Lilleliisin sivuilta. Tähden ohje omassa muistissa, ohje alunperin Pinterestin kautta löydetty.